Contact us

Haluatko lisätietoa toiminnastamme? Ota meihin yhteyttä niin kerromme kuinka voimme auttaa.

Minna Levo

Toimitusjohtaja

Toteutan nyt minulle tärkeää visiota ikäihmisten hyvinvoinnista. Kokemukseni kaupungin kotihoidosta ja yksityssektorilta yhteensä 10 vuotta on antanut minulle loistavan kokemuksen hoiva-alalta. Pitkä ura myös yrittäjänä luo tahtotilan saavuttaa aina parhainta mahdollista palvelua. Olen olemassa teitä varten.

Kadri Arffman

Palvelupäällikkö

Aloitin vuonna 2015 Itä-Helsingin Seniorihoivassa hoivanantajana. Huikea matka on jatkunut palvelukoordinaattorista palvelupäällikön tehtäviin. Olen kiitollinen, että olen saanut oppia ja kehittyä seniorialalla ruohonjuuri tasolta, nykyiseen tehtävään. Kaikki kokemukset ovat opettaneet ja ohjanneet toimimaan lämmöllä ja sydämellä tässä tärkeässä työssä. Empaattinen luone ja kyky asettua muiden ihmisten asemaan ovat olleet voimavarani seniorihoiva alalla.

Heidi Salo

Sairaanhoitaja

Olen iloinen, pitkän ja vankan työkokemuksen omaava sairaanhoitaja. Iloisin mielin olen siirtynyt yksityissektoriin kehittämään sairaanhoidollisia palveluita. Vahvuuteni kuuluu erityisesti sairaanhoidolliset ja lääkitykseen liittyvät työtehtävät mukaan lukien suonensisäiset lääkitykset sekä nesteytykset potilaan kotona. Olen työskennellyt urani aikana kaikenikäisten ja monisairaiden ihmisten parissa. Saattohoito on kuulunut merkittävänä osana työnkuvaani. Ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen on minulle erittäin tärkeitä.

Kuvia toiminnastamme